KOIRA-ARTIKKELIT | Muut koira-artikkelit »

KOIRAN JALOSTUKSESTA JA PERINNÖLLISISTÄ VIOISTA

ELT Suvi Pohjola-Stenroos
Lohjan Pieneläinklinikka
019-36015

Ennenkuin ryhtyy rodun jalostukseen, tulee mielessä puntaroida seuraavia asioita: Miksi haluan nartullani pennut / onko urokseni kyllin hyvä suvun jatkamiseen. Löydänkö pennuille vastuuntuntoiset, rakastavat kodit ? Onko narttuni terve, onko se palkittu näyttelyissä, onko se geneettisesti kyllin hyvä tuottamaan hyviä jälkeläisiä? Onko narttuni psyykkisesti tasapainoinen?

Kun edellä olevat koiraa koskevat kysymykset on vastattu siirrytään käsittelemään Sinua. Onko Sinulla aikaa huolehtia pennuttamiseen liittyvät ylimääräisestä touhusta? Pentujen teettäminen on ajallisesti kolmannesvuoden mittainen projekti, jossa on työtä ja vaivaa enemmän kuin moni etukäteen ajattelee, mutta myös paljon ilonaiheita. Koirankasvattajaa voi verrata puutarhuriin, huolellisella työllä, valinnalla, optimismilla ja onnella jalostetaan jotain uutta, aikaisempaakin ehkä ainutlaatuisempaa.

Jalostuksella tarkoitetaan määrätietoisen valinnan ja suunnitelmallisen parituksen avulla saatua eläinkannan parantamista. Muutos perustuu yksinomaan geneettisiin eli perinnöllisiin tekijöihin, hankinnaisominaisuuksia ei siis voi jalostaa. Tiettyjen ominaisuuksien geneettinen periytyminen on erittäin monimuotoista, samaan asiaan vaikuttaa usein moni geeni, eikä lopputulosta voida useinkaan ennustaa. Jalostustyötä tekee jokainen, joka teettää koirallaan pennut tai antaa uroksensa astutukseen.

Genetiikan historia alkaa Mendelistä, munkkipuutarhurista, joka Abbotin luostarissa 1800-luvulla opetti ja tutkia biologiaa. Kokeissaan pavuilla Mendel huomasi säännönmukaisuuksia peiytyvyydessä. Mendelin kokeiden tuloksena vakiintuivat perinnöllisyyteen käsitteet dominantti ja resessivinen, genotyypi ja fenotyyppi.

Koiran geneettinen materiaali on 39 kromosomiparia soluissa. Kun sukusolut muodostuvat, kuhunkin sukusoluun joutuu toinen kromosomipareista. Siittiön ja munasolun yhtyessä tapaavat kromosomiparit toisensa, muodostuvan yksilön tuman kromosomiluku on 78. Genotyypiä tarjoitetaan yksilön geneettistä perimää vanhemmiltaan, fenotyyppi on yksilön ulkoasu. Perimä muodostaa siis kaiken pohjan, jota ympäristötekijät (ruokinta, liikunta ym) muokkaavat.

Jalostuksessa käytetään käsitteitä sukusiitos, linjasiitos ja ulkosiitos. Sukusiitoksella tarkoitetaan kahden sellaisen yksilön parittamista joka ovat sukua toiselleen yhden tai useamman yksilön kautta. Sukusiitoskerroin voidaan laskea kussakin suunnitellussa parituksessa kullekin yksilölle. Sukusiitoskerroin vaihtelee 0 - 1. Jos sukusiitoskerroin on 0, ei paritettavilla yksilöillä ole yhteisiä esi-isiä. Veli-sisar-yhdistelmä tai vanhempi-jälkeläinen-yhdistelmä tuottaa kertoimeksi 0.25 siis yhdessä neljästä on mahdollisuus, että jälkeläinen on perimältään homotsygootti jonkun lokuksen suhteen (siis samanperimäinen molempien vanhempien osalta). Sukusiitoksissa saattaa piillä vaaroja.

Koiran perimän häiriöitä tunnetaan noin 300 kpl. Noin puolesta tunnetuista vioista on tiedossa tarkempi periytymisen mekanismi. Valtaosa tunnetuista vioista aiheutuu yhdestä mutanttigeenistä, periytyvyyden mekanismin ollessa nk. autosomaalinen resessiivinen. Autosomaalinen tarkoittaa ettei periytyvyys kytkeydy sukupuoleen, resessiivinen taas väistyvyyttä perimässä. Resessiivinen periytyvyys tulee esille yksilössä silloin kun molemmilla vanhemmilla on resessiivinen perintötekijä perimässään. Sukusiitoksen vaara piilee tässä.

Sukusiitetyillä yksilöillä on rodun muihin yksilöihin nähden suppeampi geneettinen tausta, riski resessiivisten, rodun kannalta ei toivottujen, perinnöllisten ominaisuuksien esiintuloon on olemassa saman genneetisen taustan siis kahdentuessa. Toisaalta sukusiitos sinänsä ei ole vastuussa perinnöllisistä sairauksista. Siihen tarvitaan aina huono ressessivinen materiaali, joka sukusiitoksessa saattaa kahdentua ja tulla esille. Sukusiitos merkitsee siis riskiä, mitä ahtaampi siitos, sitä suurempi riski. Sukusiitos kuuluisi työmenetelmäksi oikeastaan vain hyvin kokeneelle ja vastuuntuntoiselle kasvattajalle ja käytettäväksi vain erittäin hyville yksilöille, joiden ei useissa parituksissa ole todettu periyttävän vikoja. Sukusiitoksella on hyviäkin puolia, sen avulla voidaan arvioida geenipoolia, ja omaa jalostustyötä. Jos tuloksena syntyy terveitä, kauniita yksilöitä on jalostustyössä onnistuttu. Mutta jos seurauksena tulee esille vikoja, on geenipoolia aika laajentaa uuden perintöaineksen saamiseksi liian ahtaisiin linjoihin. Kaikkein suurimmat epäkohdat pitää puntaroida tarkasti, kannattaako tätä yksilöä lainkaan myydä lemmikiksi, varsinkin jos esiintullut "vika" alentaa elinkelpoisuutta. Tiukasti "rodun parasta" ajatteleva kasvattaja karsii pois sellaiset yksilöt jalostuksesta esim. luovuttamalla pennun ilman papereita tai lopetuttamalla pennun.

Sukusiitosta väljempi jalostuksen menetelmä on linjasiitos. Sillä tarkoitetaan sellaisten yksilöiden keskenään jalostamista, jotka ovat sukua toisilleen jonkin " geneettisesti arvokkaan esi-isän/esiäidin kautta, mutta mahdollisimman vähän sukua keskenään. Linjasiitoksessa pyritään säilyttämään sukulaisuus kantayksilöön. Linjasiitoksella voidaan lieventää sukusiitokseen kohdistuvaa riskiä. Linjasiitos on kasvattajan arvokkain työväline. Siinä systemaattisesti edeten rakennetaan "omaa linjaa", jossa jalostuksellisesti arvokkainta pyritään säilyttämään. Keskenään paritettavat yksilöt tyypiltään ovat keskimääräisiä muita yksilöitä samankaltaisempia, joten jälkeläiset ovat enemmän vanhempiensa kaltaisia ja pentue tasainen.

Ulkosiitoksella ymmärretään kahden sellaisen yksilön jalostamista keskenään, jotka eivät lainkaan ole sukua keskenään. Toimenpide tavallisimmin tuottaa aika heterogeenisen pentueen. Ulkosiitos on välttämätön, jotta erittäin pieni tai paljon sisäsiitetty kanta säilyisi elinvoimaisena.

Yleisinä jalostuksen peikkoina lienevät liiallinen innokkuus parantaa rotua, yleensä ulkonäköä. Toisaalta ei oteta riittävästi selkoa oman koiran tai paritettavaksi aiotun sukutaulusta. Jalostuksen käytettävien koirien sukutaulusta tulisi olla tiedossa 3-4 sukupolvea, 5. takautuvan polven vaikutus pennun perimään on enää vain 3.125%. Todellinen rodun hyväksi tehtävä jalostustaja ei välttämättä hae omalle nartulle/urokselle kauden näyttelyvoittajaa puolisoksi, vaan systemaattisesti rakentaa linjaa, jossa yksilöiden sukutaulussa esiintyy yhteinen hyvä esi-isä, ilman että yksilöt itsessään ovat liiaksi sukua keskenään.

Perinnölliseksi luokiteltuja vikoja/sairauksia tunnetaan noin 300. Noin 20% näistä on luuston ja nivelten vikoja, 17% neuromuskulaarisia (hermo-lihasperäisiä esim. myastenia gravis), 12% silmävikoja, 10% ihon, karvapeitteen ja kynsien vikoja, 9% veri- ja imusuoniston vikoja, 9% varsinaisia veritauteja, 8% umpieritysrauhasten ja aineenvaihdunnan vikoja, 4% virtsavaivoja, 4% ruoansulatuskanavan vaivoja, ja 2% on sekä hengityselimistön, suun, immunijärjestelmän ja lisääntymiselinten vikoja.

USA:ssa on Amerikan Kennelklubin ja Pennsylvanian Yliopiston yhteistyönä kartoitettu koko maailman kattavasti eri rotujen perinnöllisiä vikoja. Tiedoista on luotu tietokoneohjelma, josta voi rotukohtaisesti hakea perinölliseksi epäillyn muutoksen taustatietoja. Tutkittavaksi voi lähettää materiaalia yksilöstä jolla epäillään perinnöllistä vikaa. Tietokoneohjelma tulee kaupallisesti saatavaksi lähitulevaisuudessa, mielestäni rotujärjestöjen tulee hankkia rotuaan koskeva informaatio. Kasvava kennelharrastus velvoittaa huolehtimaan rodusta muidenkin kuin kauneusarvojen osalta. Mielestäni harrastuksen tulee tuottaa iloa, terveitä, hyväluonteisia ja tietysti mieluimmin kauniita yksilöitä. Maltti on valttia.

Sivun alkuun »