KOIRA-ARTIKKELIT | Muut koira-artikkelit »

KOIRAN KUULOAISTISTA JA SEN TUTKIMISESTA

ELT Suvi Pohjola-Stenroos
Felina Kissaklinikka / Lohjan Pieneläinklinikka

Johdanto
Lemmikki saa tietoja ympäristöstään viiden aistin avulla: se näkee, kuulee, maistaa, haistaa ja tuntee. Kokonaisuus muodostuu kaikkien aistien avulla. Aistipuutteet kaventavat elämyksien saavuttamista, saattavatpa koitua jopa hengenvaaraksi. Ajatellaanpa umpikuuroa tai sokeaa kissaa tai koiraa ylittämässä tietä. Seuraavassa lyhyesti kuulemisesta, erilaisista kuurouden muodoista, kuurouden periytyvyydestä ja riskeistä, kuulon tutkimisesta ja jalostuksesta.

Kuulon anatomiaa ja fysiologiaa

Lemmikkien viidestä aistista kuulo on erityisen tarkka. Kissan kuuloalue on noin 10,5 oktaavia, ja kissat erottavat erityisen hyvin mm korkeita ääniä. Korvalehdet ovat tehokkaat äänen suuntimet, ne liikkuvat toisistaan riippumatta jopa 180°. Värähtely ilmassa ovat ääntä. Värähtely saapuu ääniaaltoina korvaan. Ulkokorva kerää ääniaallot ja ohjaa ne korvakäytävän kautta tärykalvoon. Tärykalvo sijaitsee ulko- ja keskikorvan rajalla. Ääniaaltojen vaikutuksesta tärykalvo alkaa värähdellä ja ääni etenee keskikorvan kolmen pienen luun (vasara, alasin ja jalustin) välittämänä sisäkorvaan, nesteen täyttämään simpukkaan. Simpukassa on kuulon aistinsoluja, jotka muuttavat aaltoliikkeet hermoimpulssiksi. Nämä johtuvat aivojen kuulokeskukseen, missä tajutaan ja tiedostetaan viestit.

Kuulohäiriöistä

Kuurous voi olla erilaista: se saattaa olla perinnöllistä tai hankittua, synnynnäistä tai myöhemmin ilmenevää, aistinsoluista tai johtumishäiriöistä johtuvaa. Tavallisimmin tavattava kuurous sekä koirissa että kissoissa on jotakin seuraavasta kolmesta: 1) perinnöllistä, synnynnäistä ja aistisoluista johtuvaa tai 2) hankittua, myöhemmin ilmenevää, aistisoluista johtuvaa, 3) hankittua, myöhemmin ilmenevää johtumishäiriöiden aiheuttamaa (krooninen ulko- tai välikorvan tulehdus).

Perinnöllinen, synnynnäinen, aistisoluista johtuva kuurous on tavallisimmin, mutta ei aina, yhdistyneenä karvan valkoiseen väriin. Hankittu, myöhemmin ilmenevä aistisoluista johtuva kuurous voi aiheutua korvaa vahingoittavien yhdisteiden (mm. eräät antibiotit, diureetit, vahaliuottavat aineet yms.) käytöstä tai vanhenemisesta, mutta saattaa aiheutua myös kovasta melusta tai sisäkorvan pahasta tulehduksesta. Hankittu, myöhemmin ilmenevä johtumishäiriön aiheuttama kuurous aiheutuu kroonisesta ulko- tai välikorvan tulehduksesta tai liiallisesta vaikun kertymisestä. Mitään perinnöllistä, myöhemmin ilmenevää kuurouden muotoa ole koirilla tai kissoilla todettu, kun taas ihmisellä vastaava tunnetaan.

Synnynnäinen, aistisoluista aiheutuva kuurous

Aikaisimmat kuuroutta koskevat tutkimukset ovat viime vuosisadalta ja tutkimuksen kohteena olivat dalmatialaiskoirat. Suurin osa kuuroutta koskevista tutkimuksista on tehty em lisäksi myös valkoisilla kissoilla. Kuurous kehittyy pennun muutaman ensimmäisen elinviikon aikana, siihen asti kehitys on normaalia. Kuuroutumiseen johtava muutos tapahtuu kuulon pääte-elimen rappeutuessa (cochleo-sacculaarinen tai Scheibe). Toimivien melanosyyttien (pigmettisolujen) puutos näyttää osaksi olevan tekemisissä kuuroutumisen kanssa, myös muita muutoksia tiedetään.

Kuurouden yleisyydestä

Hyvin harvassa kissarodussa on suuri riski kuurojen kissojen syntymiseen. Ne rodut, joissa kuuroja kissoja eniten tavataan, kantavat dominanttia valkoisen (W) geeniä ja ehkä valkolaikkuisuuden (piepaldismin) geeniä (S). Kirjallisuudesta on hyvin vähän kissarotuja koskevia kuuroustutkimuksia. Useita tutkimuksia on tehty monirotuisten valkoisten kissojen kuulosta. Eräässä tutkimuksessa 256 valkoisesta kissasta 12,1 % oli toispuoleisesti ja 37,9 % molemminpuolisesti kuuroja, ja kaikkiaan 50 % oli kuuroja. Kun tutkittiin kissoja, joiden molemmat vanhemmat olivat valkoisia (joko tois-tai molemminpuolisesti) oli kuuroja eri tutkimusten mukaan 52-96 %. Kun tutkittiin sinisen silmävärin vaikutusta valkoisen kissan kuuloon havaittiin, että toispuolisesti kuuroja kissoja oli 85 %, molemminpuolisesti kuuroja 64,9 %, kun kummatkin silmät olivat siniset; toispuolisesti kuuroja oli 40 % ja molemminpuolisesti kuuroja oli 39,1 % kissoista, joilla toinen silmä oli sininen; toispuolisesti kuuroja 16,7 % ja molemminpuolisesti 22 % kuuroja oli niistä valkoisista kissoista joiden silmät eivät olleet siniset. Tiedossa ei ole yhtään valkoisista rotukissoista tehtyä tutkimusta, sanotaan että näillä kuurouden yleisyys olisi pienempää kuin monirotuisilla kissoilla, mutta tieteellinen näyttö puuttuu toistaiseksi.

Koirien kuurouden yleisyys on vaihdellut 0.025 - 0.8 % välillä kaikkia koirarotuja käsittävissä aineistoissa. Luvut ovat pieniä, ja kertovat ainoastaan täyskuurojen osuuden eri roduissa. Tarkempia tutkimuksia on vasta hiljattain alettu saada, koska elektrodiagnostisen tutkimusmenetelmän käyttö on mahdollistanut toispuolisesti kuurojen yksilöiden löytymisen.

Koirarodut, joilla on raportoitu kuuroutta (lihavoidulla rodut, joilla eniten)

Lähde: Dr George Strain, Lousiana State University, USA
DEAFNESS IN DOGS & CATS

Tiettyihin koirarotuihin kytkeytyy muita rotuja suurempi kuuroutumisen riski. Näitä rotuja ovat dalmatialainen, bullterrier, ja englanninsetteri. Kuurouden prevalenssi on suurin dalmatialaissa, joissa noin 8 % on molemminpuolisesti kuuroja ja 21 % toispuolisesti kuuroja. Bullterriereissä, englanninsettereissä, cockerspanieleissa, ja australian karjakoirassa kuurouden riski oli vain 1/3 - 1/2 dalmatilaisten riskistä.

Kuurouden osuus tietyissä koiraroduissa



Lähde: Dr George Strain, Lousiana State University, USA
DEAFNESS IN DOGS & CATS


Kuurouden perinnöllisyydestä
Kuurouden perinnöllisyyden tutkiminen on hankalaa, koska se edellyttäisi joko testiparituksia tunnettujen kantajien kanssa tai DNA-menetelmää geenin paikantamisen jälkeen. Periytyvyyden mekanismi saattaa teoriassa olla joko autosomaalista dominanttia, tai resessiivistä, X-kromosomiin sidottua, mitokondriaalista tai polygeenistä. Useimmissa tapauksissa perinnöllisyyden mekanismia ei tiedetä. Epätäydellinen esiintulo lisäksi vielä vaikeuttaa ongelman havainnoimista.

Kissojen kuuroutumisen liittyy autosomaalisen dominantin valkoisen (W)-geenin esiintymiseen, eikä se ole tekemisissä albinismin kanssa. Kissat, jotka kantavat perimässään dominanttia valkoista, eivät aina ole täysvalkoisia. Esimerkiksi päälaella saattaa olla värillinen laikku, joka iän myötä katoaa. Homotsygoottina valkoista kantavat kissat eivät omaa riskiä näkö- tai lisääntymisongelmiin (vrt. koirat joilla merle-geeni), mutta niillä on suurempi mahdollisuus sinisilmäisyyteen ja kuurouteen, joko toispuoliseen tai molemminpuoliseen. Sekä homo- että heterotsygooteilla valkoisilla kissoilla on sinisten silmien ja kuurouden suhteen epätäydellinen esiintulomahdollisuus. Pitkäkarvaisilla valkoisilla riski on suurempi kuin lyhytkarvaisilla. Niillä valkoisilla kissoilla, joilla on perimässään siamilaisgeeni cs (laimennus), voi olla siniset silmät ilman kuurouden riskiä.

Koiran kuuroutumisen riskiin liittyy merkittävästi kaksi geeniä: merle geeni (collie, shetlanninlammaskoira, harlekiiniväritteinen tanskandoggi, vanhaenglannin- lammaskoira) tai piebaldismi (valkolaikkuisuusgeeni) (bullterrier, samojedi, greyhound, pyreneitteinkoira, sealyhaminterrieri, beagle, bulldoggi, dalmatialainen ja englanninsetteri). Kuitenkaan kaikissa näissä näitä geenejä kantavissa roduissa ei ole tavattu kuuroutta.

Kuurouden perinnöllisyys valkolaikkuisuuden geeniä kantavissa koirissa on osaksi vielä tuntematonta. Geeni vaikuttaa valkoisuuden määrään ja jakautumiseen kehossa. Piebaldismigeeni on resessiivinen, mutta yksittäiset rodut kuten dalmatialainen ovat homotsygootteja sen suhteen, joten kaikissa koirissa on näkyvissä tyypillinen kuvioitus.

Dalmatialaisten kuurous ei ole dominantisti periytyvää, koska kuuroja pentuja saattaa syntyä kuuleville vanhemmille. Se ei myöskään ole yksinkertaisen resessiivisen periytymisen seurausta, koska kuurot dalmatialaiset ovat toistuvissa testiparituksissa saaneet kuulevia jälkeläisiä. Havaintoja voidaan selittää joko siten, että kuurouden periytymiseen vaikuttavat joko polygeenit, kahden autosomaalisen resessiivisen geenin yhteisesiintyminen tai epätäydellinen esiintulo. Kuitenkin kuurouden on selvästi havaittu kytkeytyvän valkoisuuden runsaaseen esiintymiseen dalmatialaisessa, samoin sininen iriksen väri lisää todennäköisyyttä kuurouteen. Samoin on voitu todeta, että toispuoleisesti kuuron ja normaalisti kuulevan jälkeläisen kuurousriski on kaksinkertainen kahden kuulevan jälkeläiseen verrattuna. Kun Norjassa dalmatialaisten jalostuksessa keskityttiin vähentämään sinisten iristen esiintymistä, samalla kuurojen koirien osuus väheni.

Kuulon tutkimisesta

Kissan korva aukeaa noin 5 vrk ja koiran noin 14 vrk ikäisenä. Kuuloaistin kehittyminen jatkuu syntymän jälkeen useita viikkoja, ellei synnynnäinen, perinnöllinen ongelma estä kehitystä. Kuuloa on erittäin vaikea, jopa mahdotonta tutkia objektiivisesti ilman apuvälineitä. Kuurojen pennun kasvattaja saattaa huomata esim. että pentu leikkii liian aggressiivisesti , koska eivät kuule toisten avunhuutoja, kuuro pentu pitää herätellä syömään jne. Molemminpuolinen kuuros voidaan siis havaita mahdollisesti käytöstä seuraamalla. Toispuoleista kuuroutta yksilöt kompensoivat mm kääntämällä kuulevaa korvaa äänistimuluksen suuntaan. Yleensä toispuoleinen kuurous jää havaitsematta ilman apuvälineitä.

Objektiivinen kuulotutkimus tehdään elektrodiagnostisella menetelmällä (BAER = brainstem auditory evoked response). Testissä tietokoneohjattu systeemi rekisteröi sähkötoimintaa, joka syntyy kuulostimulukseen simpukassa ja kuulohermoradoilla matkalla aivokuoreen (vähän samaan tapaan kuin antenni vastaanottaa radio tai TV-signaaleja tai EKG rekisteröi sydämen sähkötoimintaa). Tutkittava kissa tai koira tarvittaessa rauhoitetaan kevyesti, sen korvalehtien etupuolella sijoitetaan elektrodit samoin kuin keskelle päälakea. Kumpikin korva tutkitaan erikseen, tutkittavaan korvaan sijoitetaan kuuloke, josta intensiteetillä 95 dB (normaalikuuloalue) annetaan äänistimulusta. Mittausten tuottama sähkötoiminta keskiarvoistetaan ja käyrää tutkitaan normaaliin verraten.

BAER-mittaus tehdään useimmiten pennuille, joilla on ikää vähintään 5 viikkoa, koska siihen mennessä kuuloaistinsolujen rappeutuminen synnynnäisesti ja perinnöllisesti kuurolla yksilöillä on tapahtunut. Tutkimus voidaan luonnollisesti suorittaa myöhemminkin minkä ikäiselle kissalle tai koiralle tahansa. Tutkittaessa vain mahdollista kuuroutta, riittää desibelitasoksi 95, tutkittaessa esim. kuulon huononemista (esim. krooniset infektiot, lääkitykset), valitaan kuulotasoja useita (esim. 90, 70, 50 ja 30 dB).

Muita, hankalampia elektrodiagnostisia testejä on olemassa, mutta edellämainitulla testillä saadaan luotettava tieto lemmikin kuulosta. Sen sijaan muilla ihmisille käytettävillä menetelmillä ei voida saada objektiivista tulosta lemmikin kuulosta. BAER-menetelmä on asiantuntijoiden käytössä lemmikkien kuulotutkimuksessa esim. Saksassa, Tanskassa, Itävallassa Hollannissa ja Ruotsissa. Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan prof. Tapani Jauhiaisen myötävaikutuksella ja teknikko Mäenpään opastuksen turvin BAER-menetelmä on käytössä nyt myös Kissaklinikka Felinassa Helsingissä. Koulutusta ja tietoa BAER-menetelmästä olemme saaneet myös prof. George Strain'lta USA:sta. Tähän mennessä olemme testanneet kissojen lisäksi dalmatialaisia, australianterrierin ja rottweilereita. Aineisto on toistakseksi niin pieni, ettei vielä voida kertoa suomalaisissa koiraroduissa kuurouden esiintymisen lukuja. Kuitenkin sekä useita täysin kuuroja ja toispuolisesti kuuroja yksilöitä on voitu varmistaa.

Kuurous ja jalostusohjelmat

Kasvatuksessa tulee pyrkiä terveyteen, rodunomaisuuteen, kauneuteen ja hyvään luonteeseen. Kaikkea terveyteen negatiivisesti vaikuttavaa tulisi voida karsia pois, sitä pontevammin, mitä suuremmasta elinkelpoisuuteen vaikuttavasta asiasta on kyse. Jalostuksen apuna on ollut käytössä kissapuolella nk excellent-sääntö, nyt myös valkoisten kissojen kuulosta vaaditaan todistus ennen näyttelyitä ja jalostusta.

Eläinlääketieteellinen, kansainvälinen, kuulotutkimusta käsittelevä kirjallisuus suosittelee jalostuksen ohjeeksi seuraavaa: tois- tai molemminpuolisesti kuuroa lemmikkiä ei tule jalostaa lainkaan ja luovutettavat pennut tulisi testata ennen luovutusta. Toispuolisesti kuuroja pentuja voidaan sijoittaa lemmikeiksi, mutta molemminpuolisesti kuuron pennun lopettamista tulisi harkita. Tätä suositusta seuraa mm American dalmatialaisklubi, muissa maissa käytäntö vaihtelee. Erityisoloissa molemminpuolisesti kuuro lemmikki voitanee sijoittaa aikuisperheeseen ainoana lemmikkinä, jos voidaan taata, ettei se yksin pääse vapaana ulkoilemaan. Vaarana on kuitenkin odottamatonta käytöstä jopa aggressioita sekä ihmisiä että muita lemmikkejä kohtaan.

Sivun alkuun »