KISSA-ARTIKKELIT | Muut kissa-artikkelit »
KISSAN PERINNÖLLISYYDEN II KANSAINVÄLINEN KONGRESSI
Suvi Pohjola-Stenroos ELT, kissapraktikko
Kissaklinikka Felina
09-686 6560
Kansainvälinen, toinen kissojen perinnöllisten sairauksien konferenssi, 29 - 30.7. 2000, Davis, Kalifornia
Kaksi vuotta sitten USA:ssa Pennsylvaniassa pidettiin kissojen
perinnöllisten sairauksien ensimmäinen maailman kongressi.Tuolloin
todettiin säännöllisen jatkon tarpeellisuus ja arvioiduksi uudeksi
kongressiajaksi ajateltiin kesää v. 2000.
Toisen kongressin järjestäjiä olivat jälleen Robert Winn Feline
Foundation, Ralston Purina ja yliopistojärjestäjänä Davisin Yliopisto
Eläinlääketieteen Osasto Kaliforniassa. Osallistujia oli noin 150,
pääosin kissojen kasvattajia Yhdysvalloista, kissatuomareita, CFA
edustaja, rotuyhdistysten edustajia, eläinlääkäreitä, ja
tieteentekijöitä. FIFe:ä kokouksessa edusti terveyskomitean
puheenjohtaja, eläinlääkäri Miguel Sierra-Bernal Meksikosta. Ruotsista
matkaan oli lähtenyt eläinlääkäri ja kissaharrastaja Anne-Marie
Nilsson, Suomesta Burmakissan ystävien edustajana oli Marjatta Rajala
ja Felina kissaklinikan edustajana eläinlääkäri Suvi Pohjola-Stenroos.
Konferensin yhteydessä kasvattajille oli tilaisuus PKD klinikkaan,
jossa tohtori David Biller tutki ultraäänellä yli 200 kissan munuaiset.
Kunkin kissalan kissoista tutkittiin useampi toisilleen sukua oleva
sukupolvi.
Konferenssissa kuultiin puolen - tunnin mittaisia parikymmentä.
Seuraavassa otsikot ja lyhennelmä eläinlääketieteellisiä aiheita
käsittelevistä luennoista. Otsikolla sivuutetuista aiheista haluttaessa
saa tarkempaa informaatiota ottamalla yhteyttä kirjoittajaan tai
Marjatta Rajalan myöhemmin kirjoittamista raporteista.
Skotlantilainen villikissa - kissa indentiteettikriisissä - Andrew Kitchener
Vapaana Skotlannissa elävien kissojen geneettisestä tutkimuksesta - Mark Beaumontr et al.
Maine Coon kissojen perinnöllinen lihasheikkous - John C. Fyfe et al.
Maine Coon kissojen lonkkanivelen dysplasia - Gail Smith et al.
Kissojen AB- veriryhmäsysteemi, oletko tyyppiäni ? - Urs Giger
Abessiinialaisen amyloidoosista - Stephen DiBartola
Amerikkalaisen lyhytkarvan suvuttain esiintyvästä hypertrofisesta kardiomyopatiasta- K Meurs et al.
Maine Coon kissan suvuttain esiintyvä kardiomyopatia - eläinmalli ihmisen sairauden tutkimuksiin - Mark Kittleson et al.
Perusteita turkin värin kehittymiseen - Joan Miller
Mutaatiota ja muita yllätyksiä - Solveig Pfleuger (esitelmää ei pidetty)
Kissojen turkin väreistä, yksivärisyys ja tabbykuviointi - Heather Lorimer
Perinnöllisyysneuvontaa rotukissoille - Jerold S Bell
Abessinialaisen progressiivinen retinan atrofia - Matthew Binns et al.
Burmakissa perinnöllisistä sairauksista Englannissa - Tom Gruffydd-Jones
Scottish Fold- kissan osteokondrodysplasiasta - Richard Malik
Devon rex -kissojen spastisuudesta - Richard Malik
Siamilaiskissojen amyloidoositapausten sukutauluanalytiikasta - Bernhard A van Oost
Kissojen alemmat virtsatiesairaudet - perinnöllisiäkin ? -C A. Tony Buffington
Kotikissojen munasarjojen toiminnan tarkkailusta - Brenda Griffin
Kastroinnin vaikutus kissan lipidiaineenvaihduntaan - Jennifer A. Cook
Kissaeläinten ruokinnan erityispiirteitä - Quinton R. Rogers
Perinnöllisyys ja kissojen tarttuvat taudit - Niels Pedersen
Koratkissojen gangliosidosiksen kansainvälinen vastustusohjelma - Henry J Baker
Kissojen geenikartoitus Davisin Yliopistossa Kaliforniassa - Leslie A. Lyons
PKD - David Biller (kirjoitus myöhemmin kissalehdesä)
Maine Coon kissojen perinnöllinen lihasheikkous - John C. Fyfe et al
Maine Coon -kissat ovat tällä hetkellä USA:n toiseksi suosituin
kissarotu. Tutkijaryhmä on tutkinut rodussa esiintyvää perinnöllistä
selän ja takaraajojen lihasheikkoutta. Tutkitut tapaukset ovat olleet
kahden eri kissalan 9 kissaa, tutkijaryhmä tietää sukutauluanalytiikan
avulla, että tautia esiintyy koko USA:n alueella. Lihasheikkous ilmenee
noin 4 kk iästä alkaen takapään lisääntyvinä liikkumisongelmina,
horjuvana käyntinä/ hoiperteluna / hyppäämishaluttomuutena, lihasten
värinänä, ja lihasten lisääntyvänä surkastumisena. Kissapotilaiden
rasituksen sietokyky huononee, lyhytkin rasitus johtaa hengityksen
tihenemiseen. Taudin eteneminen jatkuu noin vuoden ikään saakka, jonka
jälkeen kissa on vaihtelevan asteisesti kyvytön liikkumaan. Tapauksia
tiedetään tähän mennessä noin 15 kpl.Vanhin tautia sairastava kissa
ovat nyt noin 7 vuotias. Tauti periytyy autosomaalisesti
resessiivisesti, eli kummankin vanhemman piilevästi jälkeläiselleen
välittämänä.
Diagnoosiin päästään verikokeen, EMG ja lihasbiopsian avulla.
Tutkimuksen tavoitteena on geenitestin kehittäminen kantajuuden
seulomiseksi, sekä koe-eläinmallin luominen. Samoin tutkitaan kissan
sairauden soveltumista tutkimusmalliksi vastaavan ihmisen
lihassairauden selvittelyssä. Tutkijaryhmä ottaa mielellään vastaan
kliinisesti varmennetun tapauksen verinäytteitä
geenitutkimusmateriaaliksi.
Maine Coon kissojen lonkkanivelen dysplasia - Gail Smith et al.
Perinteisesti kissan lonkkanivelen dysplasiaa (lue kissan lonkkavikaa)
ei ole pidetty merkittävä ongelmana, joten jalostusuroksia tai
-naaraita ei ole lonkkakuvattu päinvastoin kuin koiran jalostuksessa on
tehty. Samoin kissan lonkkadysplasian kliinisiä kriteereitä,
perinnöllisyyttä, esiintymisen määrää ja röntgenologisia diagnostisia
kriteereitä ei ole laajemmin selvitelty. Koska suuri osa
dysplasiakissoista on oireettomia, löydös tulee usein yllätyksenä ilmi
esim. mahasuolikanavan röntgentutkimuksen yhteydessä.
Kasvattajien oman aktiivisuuden ansiosta asiaan on nyt alettu enemmän
paneutua. Tutkimuksessa selvitettiin Maine Coon kissojen
lonkkatilannetta sekä OFA- tutkimuskriteerein että PennHip - menetelmän
avulla. Lonkkakuvaus tehtiin kissoille yleisanestesiassa. Lonkkavika
löydettiin OFA- kriteerein 46% (64/140) kissasta.
Lonkkadysplasiakissojen ikä, sukupuoli tai paino ei eronnut terveiden
kissojen vastaavista tilastollisesti merkittävästi. 77% (49/64)
kissoista oli vika molemminpuolinen (löysyyttä ja/tai nivelrikkoa
lonkkanivelissä). 50% (32/64) dysplasiakissoista oli degeneratiivinen
nivelsairaus, muut 32 luokiteltiin dysplastisiksi osittaisen sijoiltaan
menon takia. PennHip menetelmän DI (distraktioindeksi) oli kaikilla
kissoilla keskimäärin 0.6 (0.34 - 1.0). Terveiden kissojen DI oli
keskimäärin 0.55 (0.38 - 0.74). Dysplasiakissojen DI oli keskimäärin
0.67 (0.42-1.0). Dysplasiakissojen DI oli merkittävästi suurempi kuin
terveyden kissojen (p = 0.0001). Keskimääräinen NA (Norbergin kulma)
kaikille kissoille oli 85,9 astetta. Terveiden kissojen keskimääräinen
NA oli 92 astetta, dysplastisten kissojen NA oli 80 astetta.
Yhteenvedossa todettiin, että kissojen lonkkanivelen dysplasia harvoin
on kliininen ongelma, mutta röntgenologisesti sitä esiintyy usein.
Edellä olevia lukuja tulee pitää suuntaan antavina, koska laajempaa
tutkimusta ja kriteereitä ei vielä ole.
Kissojen dysplasia ei ole uusi asia, ensimmäinen kirjallisuushavainto
on vuodelta 1964. Dysplasia koskee useita eri rotuja, mm.
abessiinialainen, siamilainen, rexit, persialaiset ym. Kliinisesti
kissassa voidaan todeta liikkumishaluttomuutta/vaikeuksia, horjuvaa
käyntiä, vaikeuksia portaissa jne. Dysplasian perinnöllisyyden
arviointi on vaikeaa, geenimateriaali saadaan vanhemmilta mutta
ilmiasuun voidaan vaikuttaa mm. epäedullisesti ruokinnalla. Luentojen
jälkeen käymissäni keskusteluissa kyselin otollisinta ikää lonkkien
rtg- kuvaukselle. Se on noin 8-12 kk.
Kissojen AB- veriryhmäsysteemi, oletko tyyppiäni ? - Urs Giger
Kissojen veriryhmäsysteemi on ainutlaatuinen esimerkki perinnöllistä
polymorfismia, jolla mahdollisesti on epäsuotuisat seurauksensa
epäsopivassa verensiirrossa tai A- ja AB-pentujen saadessa B - äidin
ternimaitoa alle 16-24 tuntia syntymän jälkeen. Seurauksena on anemia,
maksanrappeutuma ja tavallisesti kuolemaan johtava verinen ripuli.
Kissoilla tunnetaan yksi veriryhmäsysteemi, AB- systeemissä on
kolmenlaisia kissoja: A, B ja AB. A dominoi B:tä. A kissalla on
genotyypissään joko A/A tai A/B. Vain homotsygoottisen B/B kissat
kantavat B antigeenia punasolujensa pinnassa. AB tyyppinen veri on
harvinaista (<1%) ja periytyy kolmannen alleelin avulla, joka on
resessiivinen A:lle ja dominoi B:tä. A on yleisin veriryhmä kissoilla,
B osuus vaihtelee erittäin runsaasti rodusta riippuen, sen osuus
tietyissä roduissa voi olla jopa 40%. Myös kotikissoissa on B-
veriryhmää, vastoin aikaisempia luuloja.
Kissoilla on luonnollisina esiintyvät valmiit vasta-aineet (nk
alloantibodyt) muulle kuin omalle veriryhmälleen. Siten A pennun
saadessa B- äidin ternimaidon sisältämää anti-A allovasta-ainetta
rikkoutuvat A pennun punaiset verisolut ja seuraukset ovat fataalit.
Vasta-aineet ovat siis aina valmiina, joten vasta-ainemäärien nk
tiittereiden tutkiminen on turhaa, koska niiden määrä ei vaikuta
mitenkään imetykseen tai pentujen eristämiseen. Eristys ja
keinoruokinta tai A- vaihtoehtonaaras joudutaan aina ottamaan käyttöön
B naaraan saadessa pennut muun kuin B- uroksen kanssa.
Neonataali-isoerytrolyysi voidaan välttää selvittämällä kissan
veriryhmä ennen jalostusta. Joko B naaras astutetaan B- uroksella,
jolloin mitään riskiä veriryhmävaikuksista ei ole. Tai A- uroksen
astuessa B- naaraan, hoidetaan A ja AB pentujen keinoruokinta
ensimmäisen elinvuorokauden ajan, tai ne siirretään aikaisemmin
synnyttäneen A naaraan hoidettaviksi ensimmäiseksi vuorokaudeksi.
Neonataalisioerytrolyysistä ei ole havaittu B pennun imiessä A- äitiään.
Veriryhmien selvittämiseen on nykyisin saatavana valmis helppokäyttöinen testi, jota kasvattaja voi myös itse käyttää.
Veriryhmän tietäminen on myös elintärkeää verensiirtoa tehtäessä.
Verensiirtoa saatetaan tarvita immunologisvälitteisen anemian,
kolareiden, pahojen ripuleiden, sisä-tai ulkoloistartuntojen,
munuaistautien hoitamisen yhteydessä.
Abessiinialaisen amyloidoosista - Stephen DiBartola
Amyloidoosin kertymäsairaus on harvinaista kotikissassa mutta tavataan
suvuittain abessiinialaisessa rodussa. Sairastuneet abykissat
diagnosoidaan tavallisesti 1-5 vuoden ikäisinä. Useimmiten
amyloidoosikertymät tavataan ensimmäisenä munuaisissa 9-24 kk ikäiseltä
abyltä. Joillakin yksilöillä amyloidin kertyminen on nopeaa ja johtaa
munuaisten toimintavajeeseen vuoden kuluessa diagnoosiin pääsemisestä.
Osalla kissoja amyloidin kertyminen on hitaampaa, ja sitä saatetaan
todeta munuaisista vailla mitään sairauden merkkejä.
Amyloidoosia sairastavan kissan turkki on yleensä huono, kissa on usein
ruokahaluton tai syö huonosti, laihtuu tai jää pieneksi, juo paljon,
virtsaa paljon, on haluttoman ja väsyneen tuntuinen. Kliinisesti
todetaan kuivumistila, kalpeat limakalvot suussa, haavautumia suun
limakalvoilla, ientulehdusta, munuaiset ovat pienet, kiinteät ja
epäsäännölliset pinnastaan. Laboratoriolöydökset kertovat munuaisten
toiminnan muuttuneen. Tarkan diagnoosin edellytyksenä on munuaisten
biopsiatutkimus. Tautiin ei ole spesifiä hoitoa, hoitotoimenpiteillä
tuetaan munuaisten toimintaa.
Taudin taustalla olevan altistavan tulehdusreaktion löytäminen on
harvinaista, mutta samanaikaisesti esiintyvät havaitut infektiot tulee
hoitaa.
Amyloidoosia on todettu myös maksasairautena etenkin siamilaisilla ja
itämaisilla. Tauti johtaa nopeasti maksan laajenemiseen ja
rappeutumiseen ja verenpurkautumiseen vatsaonteloon. Tautia tavataan
sekä naaraissa että uroksissa, suurin osa sairastuneita kissoja on
ollut alle 5 vuoden ikäisiä (vaihteluväli 8-12 vuotta).
Amyloidia on tavattu kertyneenä myös muissa osissa elimistöä mm.
kilpirauhasissa, mahasuolikanavassa, pernassa, sydämessä,
lisämunuaisissa ja haimassa.
Amerikkalaisen lyhytkarvan suvuttain esiintyvästä hypertrofisesta kardiomyopatiasta- K Meurs et al.
Ihmisen suvuittain esiintyvä hypertrofinen kardiomyopatia periytyy
autosomaalisesti ja dominantisti eli todetutun tapauksen toinen
vanhemmista on myös sairas. Taudissa sydänlihas paksunee ja rappeutuu,
eikä sydän jaksa tehdä pumppaustyötään moitteettomasti. Taudin
esiintyminen ja ilmeneminen vaihtelevat suuresti, monesti diagnoosi on
yllätys perheelle esimerkiksi murrosikäisen lapsen saadessa
sydänkohtauksen urheilusuorituksen yhteydessä.
Maine Coon kissoissa on todettu vastaavanlaista suvuttain ilmenevää
perinnöllistä sydämen lihaksen paksunemaa ja rappeutumaa sekä
toimintahäiriöitä, ensimmäiset havainnot teki Dr. Mark Kittleson 1993
sinnikkään Maine Coon kasvattajan ottaessa yhteyttä ja auttaessaan
toisilleen sukuaan olevien sairaiden kissojen aineiston keräämisessä.
Myöhemmin vastaava sairaus on todettu myös ASH (American Shorthair
kissassa), tutkimus raportoitiin 1995 (Kittelson & Ware).
ASH kissassa hypertrofinen kardiomyopatia voidaan todeta joissakin
kissoissa jo nuorena, mutta monesti muutokset kehittyvät vasta kissan
ikääntyessä. Diagnoosiin päästää terveystarkastuksessa sydämen
kuuntelulla, EKG: llä sekä ultraäänitutkimuksella. Tauti on todettu ASH
rodussa autosomaalisesti, dominantisti periytyväksi. Samanlaista
sydänsairautta on todettu esiintyvän myös monissa muissa kissaroduissa
ja nähtäväksi jää perinnöllisyyden mahdollisuus ja mekanismi niiden
aiheuttajana.
Maine Coon kissan suvuttain esiintyvä kardiomyopatia - eläinmalli ihmisen sairauden tutkimuksiin - Mark Kittleson et al.
Tutkijaryhmä perusti eläinyksikön ja koemallin autosomaalisesti,
dominantisti periytyvästä, Maine Coon kissan hypertrofisesta
kardiomyopatiasta, saadakseen tietoa sairauden kulusta.
Menetelmistä ja tuloksina Dr. Kittleson esitti seuraavaa:
Ultraäänitutkimusta käytettiin taudin diagnosoimiseksi ja fenotyypin
kuvaamiseksi. Kun paritettiin tautia sairastava terveen kanssa saatiin
22 jälkeläistä, joista 12 (55%) oli sairaita. Kun paritettiin sairaat
keskenään, saatiin 4 (45%) yhdeksästä sairasta, 2 (22%) tervettä, 3
(33%) kuolleena syntynyttä. Löydökset edustavat tyypillistä
periytymistä autosomaalisen dominantin mallin mukaisesti, kuolleena
syntyneet edustavat letaaleja homotsyfgootteja, jotka kuolivat jo
kohtuun. Sairastuneiden kissojen fenotyypissä ilmeni merkkejä
hypertrofisesta kardiomyopatiasta yleensä vasta 6 kk iässä, sairaudeksi
vakavine oireineen tila kehittyi vasta nuorilla aikuisilla. Kliinisesti
kissaa tutkittaessa auskultaatiolla ilmeni sivuääni usein kun kissa
aktiivinen tai hieman hermostunut, mutta ääni meni pois kun kissa
rauhoittui. Tyypillinen löydös ultraäänellä on sydämen
papillaarilihasten hypertrofia, joka johtaa kammion ahtauteen ja
mitraaliläpän systoliseen liikkumiseen anteriorisuuntaan (SAM). Kissat
yleensä kuolivat yllättäen tai sydämen toiminnan vajeeseen. Kuoleman
jälkeisinä muutoksina sydänlihaksessa oli todettavissa sidekudoksen
kertymistä, arterioskleroosia ja myokardiumin säikeiden
epäjärjestymistä.
Abessinialaisen progressiivinen retinan atrofia - Matthew Binns et al.
Abessinialaisen kissan varhain ilmenevä retinan (verkkokalvo
silmänpohjassa) atrofian (surkastuminen) geneetinen pohja on
tutkimuksen kohteena Englannissa. Sairaus periytyy autosomaalisesti
dominantisti, DNA materiaalia on kerätty jo laajasti, mutta vielä
tarvitaan näytteitä sairastuneista.
Burmakissan perinnöllisistä sairauksista Englannissa - Tom Gruffydd-Jones
Burmakissat ovat erittäin suosittuja Englannissa ja edustavat noin 9 %
kaikista rotukissanpentujen rekisteröinnistä. Burmakissojen kasvattajat
ovat myös luennoitsijan mukaan erittäin valveutuneita ja aktiivia
esiintulevien ongelmien selvittämisessä ja auttavat tarpeellisen
tutkimusmateriaalin saamisessa. Britannissa tavataan burmissa
pääasiassa kahta ongelmaa: litistynyt rintakehä ja hypokaleminen
episodinen heikkous.
Litistynyneellä rintakehällä (flattened rib cage) tarkoitetaan pennun
ensimmäisten elinviikkojen (1-18 vrk) aikana esiintulevaa rintakehän
pystysuunnassa tapahtunutta muutosta. Tässä rintaontelon halkileikkaus
on madaltunut/kulmautunut normalin pystysuuntaisen soikion asemasta.
Sairastuneiden pentujen painokehitys ei ole normaalia ja hengitys
saattaa olla vaikeutunut.
Tilaa todetaan useissa muissakin roduissa, mutta burmakissoilla
erityisesti. Syntyneistä pennuista 3-4% tavataan litistynyt rintakehä.
Tilan on havaittu esiintyvän suvuittain, tarkka periytyvyysmekanismi ei
ole tiedossa. Usein pentueen suurimmalla on muutos, se ei kykene
nostamaan itseään jaloilleen. Tila on yleensä pahin noin 5-7 viikon
ikäisellä. Ennuste on hyvä, 75% sairastuneista selviää, pahimmissa
tapauksissa muutos ei lievene/palaudu ja esimerkiksi rintaontelon
väärän mitoituksen takia sydän siirtyy vasemmalta oikealle. Joillekin
kissoille jää notko selkään heti lapaluiden taakse. Vaikkakin tila
ilmenee luusto-ongelmana, taustalla saattaa olla alkujaan lihaksistoa
koskeva muutos. Tutkimuksissa on osoitettu, että ruokinnalla ei ole
osuutta tilan syntyy, eikä paranemiseen. Tila saattaa olla tekemisissä
muiden rintakehämuutosten (pectus excavatum) ja lihassairauksien (splay
leg) kanssa . Jalostuksessa tulee pidättyä niiden yksilöiden käytöstä,
joilla muutos on todettu, vaikkakin se olisi parantunut/lieventynyt.
Hypokaleemista jaksottaista heikoutta on todettu yksinomaan
burmakissoissa maailmanlaajuisesti. Sairaus ilmenee suvuittain ja
sukutauluanalyysien avulla on päätelty sen olevan autosomaalisesti
resessiivisesti periytyvää. Kliiniset oireet tulevat esiin 2-6 kk
ikäisellä pennulla ja ilmenevät lihasheikkoutena. Tavallisesti pentu
roikottaa päätään ja kaulaansa alaspäin ja halutessaan nähdä eteensä
saattaa nousta takaraajojen varaan kengurumaiseen asentoon. Oireet
tulevat esiin ajoittain voimakkaina, seerumin kalium on kohtauksen
aikana alle 3 - 3-5 umol/l. Myös kreakinaasi- entsyymi on kohonnut.
Hypokaleemista episodista heikkoutta voidaan menestyksekkäästi hoitaa
antamalla sitä sairastavalle kaliumglukonaattia (Tumil- K, pulveri,
tabletit, tai pasta). Osalla potilaista tila lievenee/paranee ja
lääkityksestä voidaan osaksi luopua, osalla tauti johtaa lihasten
rappeutumiseen. Sairauden taustalla oleva muutos on toistakseksi
epäselvä, sen on ajateltu olevan seurausta kalsium-kanavien
toimintahäiriöstä, kuten ihmisen hypokalemisessa periodisessa
paralyysissä on kysymys.
Luennoitsija käsitteli lyhyesti burmakissojen kalloepämuodostumaa
(craniofaciaalinen malformaatio), jota tavataan etenkin USA:laisissa
linjoissa. Britanniassa ei kyseistä muutosta ole toistakseksi tavattu.
Burmakissoilla on Britanniassa Bristolin kissakeskuksen aineistossa
todettu FIP - infektion lisääntynyt esintyvyys. Burmat edustavat 5%
tutkituista potilaista, mutta 20% FIP tapauksista. Syytä ei tähän vielä
tiedetä. Luennoitsija esitteli myös vuosien takaisia yksittäisiä
keloidosis tapauksia (5 kpl), näissä kissan haavat olivat parantuneet
huonosti ja arpikudokseen oli tullut ylimääräistä sidekudosta.
Devon rex -kissojen spastisuudesta - Richard Malik
Devon rexien spastisuus on ensimmäisen kerran diagnosoitu jo vuonna
1974, tarkemmin sen ovat kuvannut Dr Gruffyd-Jones v 1989. Kyseessä on
neurologinen tila, autosomaalisesti resesiivisesti periytyvä, jota
nimitetään spastisuudeksi. Tutkijat seurasivat 1989 - 1992 välillä
kuutta toisilleen läheistä sukua olevaa sairasta kissaa ja siitä
edelleen kahta jäljelle jäänyttä kuvatakseen paremmin sairautta.
Taudin oireisiin kuluu kaulan ja pään passiivinen roikottaminen,
kävellessä ylikorostuneet eturaajojen liikkeet, pään voimakas
heiluminen liikkeessä, kengurumainen asento haluttaessa nähdä
pitemmälle. Osalla lapaluut törröttävät todella voimakkaasti ylöspäin.
Löydöksiin kuuluvat ruokatorven laajeneminen (u-mainen laajentuma)
rintaontelon etuosassa ja toinen laajentuma pidemmällä rintaontelon
sisällä ruokatorvessa, yleistynyt lihasheikkous joko kaulassa ja tai
raajoissa tai kauttaaltaan. Oireet tulevat esiin 2-23 viikon kuluttua
syntymästä, etenevät hitaasti tai pysähtyvät staattisiksi.
Laboratoriolöydöksissä CK ja ASAT:ssa ei ole normaalista poikkeavia.
Sairastuneet kissat saattavat menehtyä ruokaan tukehtuen tai kurkunpään
ahtautumaan, samoin jatkuvat hengitystieinfektiot ovat mahdollisia.
Histologiset löydökset kuvaavat primaaria lihasmuutosta, jonka aste
vaihtelee yksilöstä ja lihaksesta toiseen. Vielä ei ymmärretä, miksi
osa kissoja oireilee todella pahasti, mutta pärjää jotenkin, toiset
oireilevat muuten vähän, mutta eivät saa esim. lihanpalaa niellyksi.
Vanhin seuratuista kissoista on nyt noin 9-vuotias, ja kuulemma vielä
nauttii laadukkaasta elämästä.
Siamilaiskissojen amyloidoositapausten sukutauluanalytiikasta - Bernhard A van Oost
Siamilaiskissan maksan amyloidoosikertymäsairautta on tutkittu
Hollannissa Utrectissä sukutauluanalytiikan avulla. On vielä liian
varhaista sanoa, onko kyseessä lainkaan sama sairaus kuin
abessiinialisen munuaisten amyloosikertymäsairaus. Tutkijaryhmä on
tähän mennessä kerännyt DNA-materiaalia 56 siamilaisesta ja 9
eksoottisesta lyhytkarvasta. Kahta sukulinjaa on erityisesti päästy
lähemmin tutkimaan, toistaiseksi ei voida sanoa periytyvyyden
mekanismia, oletetaan sen olevan autosomaalista resessiivistä.
Kissojen alemmat virtsatiesairaudet - perinnöllisiäkin? -C A. Tony Buffington
Jo vuosia on huomattu kissojen alempien virtsatiesairauksien esiintyvän
enemmän tietyissä roduissa kuin toisissa, esimerkiksi Kirkin mukaan
persialaisissa tavattiin enemmän virtsatiesairauksia kuin
lyhytkarvaroduissa (v. 1925). Nyttemmin myös on rotualttiutta pidetty
osoitettuna joissakin virtsatiesairauksissa. Esimerkiksi
kalsiumoksalaattivirtsakiven muodostumisessa persialaiset ja
himalajankissat huomattiin verrokkeja alttiimmiksi. Samoin
virtsakivitutkimuksissa vuosina 1982 - 1992 persialaiset, himalajan
kissat ja burmat olivat muita rotuja alttiimpia.
Interstitiaalicystiitin tutkimukissa on löytynyt viitteitä, että
persialaisissa ja norjalaiset metsäkissoissa tavataan sukulinjoissa
kulkevaa alttiutta sairauteen.
Alempien virtsatiesairauksien oire on tihentynyt virtsaamisen tarve,
kipu virtsatessa, verivirtsaisuus ja virtsaamispakko. Syyt sairauteen
voivat olla mitä moninaisimpia, muutokset virtsateiden anatomiassa,
virtsakivet, infektio, kasvaimet, idiopaattiset syyt,
interstiallikystiitti, jne. Sairauden ei tiedetä olevan sukupuoleen
sidottu, sitä tavataan ennakkoluuloista poiketen yhtä paljon
kummallakin sukupuolella. Suuressa osassa tapauksia osasyynä on
kiteitä/kiviä virtsateissä, vuosien aikana kide/kivityyppi on muuttunut
struviitista oksalaatiksi (epidemiologisesti katsottuna), edelleenkin
struviittikivi hallitsee etenkin nuorehkojen urosten aineistoa ja
oksalaatti yleistyy vanhemmilla ja naarailla.
Suuri osa tapauksia uusiutuu hoidosta huolimatta. Varsinaisesti
infektio (lue bakteeria kasvaa virtsanäytteessä ja on antibiootin
tarve) on harvinainen, vain noin < 10 % tutkituista, valtaosalla
tulehdus (lue ärsytystila) vaatii muun lääkityksen. Syitä tulehdukseen
(inflammaatioon eli ärsytykseen) tulee hakea ruokinnasta, juomisen
määrästä, ympäristöstä, stressistä,
kissojen pitonormeista ym. Hyvänä virtsatietulehduksen uusiutumisen
estävä tekijänä on havaittu jo vuosien ajan virtsan pitämistä sopivan
laimeana käyttämällä pääosin purkkiruokaa, tai lisäjuottamalla kissaa
ruiskulla. Tapausten hoitaminen vaatii yksityiskohtaista
diagnostiikkaa, hyväksi tiedettyjä lääkkeitä on useita krooniseenkin
tapaukseen. Hiekkalaatikkojen määrään ja hiekan laatuun tulee
erityisesti kiinnittää huomiota, samoin apua on myös feromonien
käytöstä keskinäisten jännitteiden vähentämisessä populaatiossa.
Perinnöllisyys ja kissojen tarttuvat taudit - Niels Pedersen
Kissojen tarttuvat taudit syntyvät sekä isäntäyksilön (lue kissan) ja
tautia aiheuttavan mikrobien geenien vuorovaikutuksesta. Kissoilla on
yksilöllinen ja suuresti vaihteleva perimä, josta johtuen myös
infektiotaudit ilmenevät eri yksilöissä vaihtelevalla tavalla, osalla
vakavina, osalla lievinä oireina, osalla ei ollenkaan. Vaikkakin lähes
jokaiseen infektioon vaikuttavat edellä kuvatut vuorovaikutussuhteet,
muutamat infektiot ovat erityisesti huomioitavia. Persialaiskissat ovat
muita alttiimpia sienitartunnalle, niiden vauriot infektiossa ovat
vakavampia, ne levittävät mikrobia muita pidempään, ja kehittävät muita
useammin epätyypillisiä muotoja. Siamilaiset ja siihen
sukulaisuusuhteissa olevat rodut ovat suhteessä muihin rotuihin nähden
alttiimpia hengitystieviruksille ja usein kärsivät koko elämänsä nenän
ja sen sivuonteloiden jatkuvasta tulehduksesta.
Myös tarttuvan vatsakalvon tulehduksen (lue FIP) kehittymiseen ja
ilmenemiseen on isäntätekijöillä suuri vaikutus. Molemmat vanhemmat
periyttävät immuniteettia (vastustuskykyä) jälkeläiselleen. Kollin
vaikutus yksilön perimän on kuitenkin yleisesti on suurempi, koska
kollilla on jälkeläisiä enemmän kuin naaraalla ja usein sama kollia
käytetään useissa eri sukupolvien naaraille. Onkin voitu laskea että
tiettyjen kollien vaikutus FIP syntymiseen on jopa kaksinkertainen
muihin kolleihin verrattuna. Onko FIP siis perinnöllinen sairaus? Miksi
se on yleistynyt ja tällä hetkellä suurin yksittäinen infektio-ongelma
monikissatalouksissa, mitä voidaan tehdä ?
Noin 1940- luvulta alkaen on kissojen pitotapa muuttunut. Kissasta on
tullut ensisijainen lemmikki, eikä vain ulkona kulkeva hiiripyydys.
Kissayhdistyksien toiminta on lähtenyt käyntiin, kissaa ja alettu
jalostaa ja pitää suurempina yksiköinä kotona, puhutaan kissaloista.
Kissojen vuorovaikutusta toistensa kanssa tapahtuu paitsi varsinaisessa
jalostuksesa sukusolujen vaihtumisena myös hiekka- ja ruoka- astioilla.
Sosiaalisen verkoston kasvaminen suureksi kasvattaa myös mikrobikannat
lukuisiksi ja tuo stressiä. Stressattu kissa erittää mikrobeja enemmän
ja stressi laskee sen vastustuskykyä. Erityisesti suolistosta suuhun
siirtyvien mikrobien (nk . fekaalisoraalinen tartuntatie) lukuisuus
lisääntyy suuressa yksikössä saman hiekkalaatikon vaikutuspiirissä.
Kissala tai löytöeläintalo ovat otollisia paikkoja tarttuville
taudeille kuten mm . FIP.
FIP on coronaviruksen mutaation aiheuttama pelätty tarttuva tauti
(viruksen mutaation lokus on jo tiedossa). Suoliston coronaviruksia on
useita kantoja. Ne ovat yleisiä kissaloissa, voidaan varmuudella
todeta, että jokaisessa yli 6 kissaa käsittävässä kissalassa on
varmuudella coronavirusta. Coronavirus suolistossa ei yleisesti aiheuta
harmia, mutta joissakin yksilöissä (pennuista noin 5-10 %), joiden
etenkin soluvälitteisessä puolustuksessa on puutteita, virus mutaation
jälkeen muuttuu tautiaiheiseksi tuhoisin seurauksin. Mutaatiovirus
kykenee leviämään/lisääntymään makrofagien (puolustuslinjan solu)
sisällä muualle elimistöön ja elistön vasteesta riippuu, minkälaisin
oirein ja minkä ajan kuluessa tauti ilmenee.
Tutkimuksissa on havaittu, että osa kissalan aikuisista kissoista
erittää ulosteisiinsa coronavirusta jatkuvasti, osa ajoittain. Jopa 40%
aikuisista kissoista erittää virusta minä tutkimusajanjaksona tahansa.
Kissanpennut ovat äidinmaidon vasta-aineiden suojaamia 6 viikkoon
saakka. Mutta 6-12 viikon ikäiset lisäävät virusta tehokkaammin kuin
16-20 viikon ikäiset pennut, koska iäkkäämpien pentujen immuniteetti on
kehittyneempi kuin nuorempien. Tässä primaarikontaktissa viruksen
kanssa tapahtuu viruksen mutaatio, jos on tapahtuakseen.
Miten estää infektiota/virusta leviämästä kissalassa? Kissalan koko
tulee pitää optimaalisena tai ainakin jakaa kissalaa osapopulaatiohin
(siis saman hiekkalaatikon vaikutuspiiriin mahdollisimman vähän
kissoja). Tutkimusten mukaan eristys toimii etenkin pienehköissä
kissaloissa tehokkaasti. Riskiryhmät erotetaan mahdollisista
erittäjistä. Riskiryhmään kuuluu mm. synnyttävä naaras, kasvavat
pennut. Englantilainen tutkija Diane Addie on voinut osoittaa, että
pentujen varhainen vieroitus emostaan ja muita kissalan kissoista ennen
6 viikon ikää esti corona infektion pennuissa, joiden emä eritti
coronavirusta. Varhainen vierotus on perusteltua tunnetun FIP.een
kuolleen pennun emon jatkojalostuksessa. Jalostusaineistona tulisi
mieluumminkin käyttää vähän vanhempia kissoja, näillä infektiotautien
esiintyminen on ylipäätään vähäisempää. FIP:iä vastaan ei kannata
rokottaa. Tietyissä kollilinjoissa on muita suurempi riski, siis
kollien esiintymistä FIP:een kuolleiden pentujen osalta kannattaa
selvittää, kirjata ja välttää jos tietty kollin esiintyy FIP pnnun
isänä usein. FIP ei tartu jalostuksessa, mutta sairauden syntyyn
tarvittava heikentynyt immuniteetti periytyy. (Jäitä hattuun, usein FIP
tapaus jää ainoaksi. Viruksen tilaisuus monikissataloudessa on sen
yleisyyden perusteella yli 90%, mutta todelliset tappiot jäävät alle
5%, kirj. huom.).
Myös calicivirus kykenee moniin mutaatioihin. Rokotekantoina
prosessoitavat luonnon kannat ovat heikosti tautia aiheuttavia
luonnostaan, mutta caliciviruksesta on syntynyt isännän (lue kissan)
vastustuskyvyn selektiivisesti muuntuessa yhä vakavampia
taudinaiheutuskyvyltään. Osa calicikannoista voi aiheuttaa kuolemaan
johtavan taudin. (Asiallinen, riittävän aikainen rokottaminen
monikissataloudessa ja populaatiokeinot ovat tehokas vastustuskeino,
kirj. huom.)
Koratkissojen gangliosidosiksen kansainvälinen vastustusohjelma - Henry J Baker
Gangliosidosis- sairaudet ovat perinnöllisiä sairauksia, joita tavataan
korateissa, siamilaisissa ja ei- rotukissoissa. GM 2 gangliosidosis
raportoitiin Koratissa ensimmäisen kerran vuonna 1985 ja ensimmäinen
varmennettu GM 1 gangliosidosis raportoiinKoratissa v. 1999. Kyseessä
on siis samassa rodussa tavattavat kaksi eri mutaation aiheuttamaa
sairautta.
Gangliosidosiksien diagnostiikkaan on käytetty entsyymimäärityksiä.
Valitettavasti entsymaattiset testit eivät erota tervettä kantajasta.
Molekulaariset testit ovat ainoa mahdollisuus kantajien tunnistamiseen
ja jalostuksesta poistamiseen. Vuonna 1998 maaliskuussa aloitettiin
laaja kansainvälinen Korat-kissojen perimän DNA- tutkimus
gangliosidosiksen yleisyyden ja kantajuuden selvittämiseksi. Alle
kahden vuoden aikana 270 näytettä 12 eri maasta tutkittiin
keskitetysti. Gangliosidosis (GM 1 tai GM 2)- kantajuus todettiin 23%
näytteistä. Gangliosidosis GM 1:bn kantajuus oli 17,4% ja ylittää GM
2:n kantajuuden (6,2%), vaikkakin GM1 vasta löydettiin v. 1998.
Taudin kantajuutta ei ole löydetty ainoastaan kahden eri maan
korateista, nämä maat ovat Englanti ja Thaimaa (Thaimaan näyte määrä on
vielä pienehkö). Englannin löydöstä saattaa selittää aikaisemmat,
tiukat maahantulomuodollisuudet, jotka ovat estäneet
jalostusmateriaalin siirtymistä.
Tutkimuksen tuloksiin on reagoitu nopeasti FIFe:n vaikutuspiiriin
kuuluvissa Euroopan maissa, tutkija piti toimintaa esimerkillisenä.
Resessiivisen geenin eliminaatiossa pienestä rodusta, jossa
fenotyyppinen arvokas jalostustyö halutaan säilyttää, käytetään
seuraavaa menetelmää: Tunnettu taudinkantaja, jolla arvokas fenotyyppi,
jalostetaan terveen kanssa. Testataan jälkeläiset geenitestillä,
valitaan fenotyyppisesti parhaat ja geenitestissä terveet
jatkojalostukseen ( noin 50%). Todetut kantajajälkeläiset
steriloidaan/kastroidaan ja luovutetaan lemmikeiksi, pois
jalostuksesta. Korat kissarodussa tämä molekulaarigenetiikkaan
perustuva testaus on ollut eläinlääketieteen ensimmäinen,
ainutlaatuinen, maailmanlaajuinen, perinnöllisen sairauden
eliminaatio-operaatio. Hyvän yhteydenpidon osapuolien välillä on
mahdollistanut internet. Lopuksi Dr. Baker kiitti eri maiden
yhteistyökumppaneitaan Korat-kasvattajissa, Suomesta kiitokset
kuuluivat Outi Niemelle.
Dr. Bakerin puheet antoivat syvällisen ajattelemisen aihetta.
Luennossaan Dr. Baker totesi: Perinnölliset sairaudet puhdasrotuisten
kissojen ja koirien jalostuksessa eivät ole harvinaisia. Valikoiva
jalostus suosii resessiivisten tekijöiden kasautumista rotuun.
Kliinikolle on tärkeää taudin/tilan fenotyypin tunnistaminen, mutta
kliinikko eikä kasvattaja kumpikaan eivät tiedä taudin resessiivisten
kantajien määriä rodussa (kasvattajalla näistä voi olla kokemusperäistä
epäilyä/tietoa, etenkin toimiessaan yhteistyössä muiden kanssa).
Jalostuksessa on tärkeää genotyypin tietäminen, jos mahdollista. Siihen
tulee tähdätä samoin kuin riittävän monipuolisen geenimateriaalin
säilyttämiseenkin.
Luennon jälkeen FIFe:n edustaja, eläinlääkäri Sierra-Bernal kiitti Dr.
Bakeria Korat rodun terveyden edistämiseksi tehdystä työstä. Oli upeaa
huomata tuloksellisen yhteistyön synnyttämä arvostus.
Kissojen geenikartoitus Davisin Yliopistossa Kaliforniassa - Leslie A. Lyons
Hiiren ja ihmisen geenistön huiman nopea tutkimus on avannut ovat myös
kissan, koiran ja hevosen geenistön kartoittamiseen. Erityishuomiota
ohjataan ensisijaisesti kliinisesti merkittäviin tutkimushankkeisiin.
Keskeisiä tahoja ovat yhteistyöhaluiset kasvattajat, yhtään näytettä ei
Davisissä perinnöllisten asioiden laboratoriossa kieltäydytä
vastaanottamasta joko USA:sta tai maailmalta. Tärkeitä ovat myös
kliinikot epäillessään ja diagnosoidessaan tauteja/tiloja, kerätessä
DNA- materiaalia geenitestien kehittämiseen ja lopulta testaamiseen.
Tärkeitä ovat myös muut tutkimuslaitokset, työtä on paljon ja
materiaalia vaihdetaan laitosten välillä tutkimusten keskittyessä.
Tärkeintä on siis eri tahojen välinen yhteistyö.
Lyon´s Den, UC Davisin kissan geenitutkimuslaboratorio keskittyy
erityisesti seuraavin tutkimushankkeisiin: lymfosarkoma (itämaiset)
spastisuus (rex) , sydänsairaudet (erityisesti venäjän sininen, Maine
Coon , ASH) sokeus (aby, persialainen) , PKD (persialaiset) , ja turkin
värit.
Suomesta Dr Leslie Lyons haluaa ensisijaisesti normaalien kotikissojen
verta. Ihmislääketieteessä suomalainen tautiperimä on erityisen
mielenkiintoinen, koska suomalaiset ovat aika eristyksissä ollutta,
omintakeista joukkoa myös perinnöllisten tautien osalta. Nyt on
mielenkiintoa selvittää, koskeeko sama myös suomalaisten kissojen
perimää. Felinassa kerätään nyt aluksi kotikissoista verta Davisin
materiaaliksi. Samoin sovittiin, että kuulotestien yhteydessä kuuroista
kissoista kerätään samoin omistajan luvalla verta kuulon geneettisen
testin kehittelyä varten. Olemme luvanneet olla yhteistyössä kaikissa
perinnöllisiksi epäillyissä tapauksissa materiaalien
jatkolähettämiseksi asianmukaiseen tutkimuslaitokseen, jos sellainen on
tiedossa.
Alkuperäisistä tiedoista poiketen PKD seminaari oli siirretty
maanantaiksi, jolloin oli jo kotiinlähtöpäivä. Dr David Biller
valmisteli kuitenkin sunnuntai-iltana luentojen jälkeen tilaisuutta ja
samalla tarjoutui mahdollisuus meille muutamille seurata hänen
ultraäänityöskentelyään. Ensimmäiset hänen pitämänsä PKD
ultraääniluennot kuuntelin Ruotsissa joitakin vuosia sitten. Yhdessä
kollega Anne-Marie Nilssonin kanssa kummastelimme, että hän vielä
muisti meidät, kun tarjoutui tulemaan Suomeen luennoimaan. David Biller
on mainio opettaja, energinen ja erinomaisen sosiaalinen, olisi ilo
saada hänet Suomeen luennoimaan ja pitämään seminaaria.
Perinnöllisten sairauksien kongressin anti ei tällä kertaa paljon
sisältänyt uutta. Tutkimus ei etene aina odotetun nopeasti, työtä on
paljon. Parasta, mitä me voimme asian hyväksi tehdä, on kirjata
epäilemiämme tapauksia, diagnosoida ja tutkia, kerätä materiaalia ja
lähettää sitä tutkijoille sekä tehdä sukutauluanalyysejä. Keskusteleva
avoin asenne on paras, mahdolliset syyttelyt estävät yhteistyötä.
Odotankin mallin katsomista koratrodun voimanponnistuksesta, yhdessä
kaikkien kissarotujen terveyden puolesta.
Sivun alkuun »