KISSA-ARTIKKELIT | Muut kissa-artikkelit »

KISSAN RUOKINNASTA

Suvi Pohjola-Stenroos ELT, kissapraktikko
Kissaklinikka Felina
09-686 6560

Yleistä

Kaikista lemmikeistä kissalla voisi väittää olevan epätavallisimmat ja vaikeimmin täytettävät ravitsemusvaatimukset. Luonnon kissaeläinten ravitsemus koostuu riistasta, siis pääosin proteiinista eli valkuaisaineista. Samoin lemmikkikissan tulee saada suurin osa ravinnostaan eläinperäisestä valkuaisesta. Käytettäessä pääosin kasvikunnan tuotteisiin perustuvaa ruokavaliota aiheutuu varmasti haittaa, koska kissa tarvitsee eläinkunnasta peräisin olevia välttämättömiä aminohappoja, monityydyttymättömiä rasvahappoja jne.

Ravintoaineet

Ruoan sisältämät ravintoaineet jaetaan seuraaviin luokkiin: 1. proteiinit, 2. rasvat, 3. hiilihydraatit, 4. vitamiinit, 5. mineraalit, 6. vesi. Proteiinit ovat muodostuneet aminohapoista. Nämä ovat eri kudoksissa keskeisiä solujen rakenteissa ja toiminnoissa, mutta erityisesti kissaeläimet käyttävät niitä myös energian tuotantoon. Ravinnon kuivaaineesta vähintään 25 % pitää olla peräisin proteiineista. Aminohapoista kissa tarvitsee 20, joista 11 on nk. välttämättömiä. Näitä kissa ei voi muodostaa itse, vaan ne on saatava valmiina. Ellei ravitsemus tyydytä tarpeita, seuraa puutostiloja. Erityisesti jos ruokinnassa ei ole eläinperäistä proteiinia, uhkaa tauriinin puutos. Yksittäisten aminohappopuutosten toteaminen ja varmistaminen on vaikeaa (poikkeuksena tauriini).

Ravinnon rasvat muodostavat kissan energiatalouden tukipilarin. Rasvaa tulisi ruokavaliossa olla vähintään 9 % ravinnon kuiva-aineesta. Elimistössä rasvat pilkotaan rasvahapoiksi ja glyseroliksi. Osa rasvahapoista ei kissa voi muodostaa itse, vaan ne on valmiina saatava ravinnosta. Näitä rasvahappoja kutsutaan välttämättömiksi rasvahapoiksi (essential fatty acids = EFA). Rasvojen pääasiallinen tehtävä on tuottaa energiaa. Muita tehtäviä ovat rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisen huolehtiminen, solurakenteissa toimiminen, eri eritteiden muodostus sekä ihopohjan ja karvapeitteen kunnon ylläpito. Välttämättömiä rasvahappoja kissa ei muodosta itse. Monityydyttymättömistä rasvahapoista ravinnossa tarvitaan valmiina linolihappoa, linoleenihappoa, arakidonihappoa jaeikosapentaeenihappoa. Linolihapon puuttuminen ilmenee turkin huonokuntoisuutena ja erilaisina ihosairauksina. Arakidonihapon vähäisyys heikentää kissan hedelmällisyyttä. Pitkäketjuisimmat monityydyttymättömät rasvahapot puuttuvat kasvikunnan öljyistä, sen sijaan eläinkunnasta peräisin olevissa öljyissä niitä on. Monityydyttymättömien rasvahappojen kokonaistarve vaihtee 500-700 mg/pv (jää alle 3 % päivittäisestä rasvan määrästä). Rasvat ovat myös ruoan maittavuutta lisäävä ravintoaineryhmä.

Hiilihydraatit ovat muille eläinlajeille yleensä energian lähteinä. Kissan lajikehityksessä hiilihydraatit ovat toisarvoisessa asemassa, kissa selviäisi jopa kokonaan ilman hiilihydraatteja. Kuitenkin hiilihydraatteja pystytään hyödyntämään, ja erityisesti näistä on hyötyä runsaasti energiaa vaativana kautena (kasvu, tiineys, imetys, toipilasjaksot). Vaarana liiallisesta hiilihydraattien tarjoamisesta on lihominen. Liukenematon osa hiilihydraateista (kuitu) toimii ruoansulatuksessa suoliston motoriikan virkistäjänä ja suolen pinnan suojaajana.

Vitamiineja tarvitaan todella pieniä määriä. Nämä jaetaan vesiliukoisiin (B- ja C-vitaminit) sekä rasvaliukoisiin (A-, D-, E- ja K-vitamiinit). Erityisesti rasvaliukoisten vitamiinien annostelussa tulee noudattaa varovaisuutta, nämä varastoituvat ja myrkytyksen mahdollisuus kasvaa. A-vitamiinia ei kissa pysty valmistamaan beeta-karoteenista. A-vitamiinin puutos on kuitenkin erittäin harvinainen kissalla. Tavallisempaa on A-hypervitaminoosi esim. liian runsaan maksaa sisältävän ruokinnan seurauksena. Tavallisin vitamiininpuutos lienee E-vitamiinin puutos esim. yksipuolisen tonnikaladieetin seurauksena. Rasvaliukoisten vitamiinien puutos saattaa lisäksi aiheutua kroonisesta ripulista, tällöin vitamiinien imeytyminen on häiriintynyt. A-vitamiinin tarve on noin 260 IU, D-vitamiinin 40 IU, E-vitamiinin 2,4 IU, riippuen monityydyttymättömien rasvojen määrästä. E-vitamiini toimii elimistössä antioksidanttina ja sen tarve kasvaa rasvojen saannin kasvaessa. Vesiliukoisista vitamiineista kissa on riippuvainen niasiinista, koska se ei pysty muuttamaan ravinnon tryptofaania niasiiniksi. Samoin tiamiinin saanti saattaa olla kyseenalaista, koska keittäminen tuhoaa ko. vitamiinin. Toisaalta keittämättömissä särkikaloissa itsessään on tiaminaasia (entsyymiä, joka tuhoaa tiamiinia).

Mineraaleja kutsutaan joko makromineraaleiksi (kalsium, fosfori, natrium, kalium ja magnesium) tai mikromineraaleiksi (rauta, kupari, sinkki, mangaani ja jodi). Näiden absoluuttinen pitoisuus samoin kuin suhteellinen pitoisuus toisiinsa on ehdottoman tärkeää elimistön häiriöttömälle toiminnalle (esim. kalsiumin ja fosforin suhde kasvavalle yksilölle).

Vesi on elinehto. Täysin ilman vettä elimistön voi selvitä vain joitakin vuorokausia. Ravitsemuksessa vaihteleva osa vedestä saadaan ruoasta. Purkkiruokien kosteuspitoisuus on noin 75 %, kuivaruoan noin 8 %. Osa vedestä muodostuu aineenvaihdunnassa. Munuaisten tehtävä mm. on huolehtia nestetasapainon säätelystä. Purkkiruokaa käyttävä kissa saa veden tarpeensa melkein yksinomaan tyydytetyksi ruoasta, eikä vettä juurikaan kulu. Vedenkulutukseen vaikuttaa ravitsemuksen ohella ympäristön lämpötila ja kissan fysiologinen tilanne (tiineys, imetys, eri sairaudet).

Kissan ruokahetket

Suuri osa kissoista syö mielellään usein (jopa 16) ja pieniä määriä kerrallaan. Kun kissa saa valita, se syö mielellään illalla, siis pitkin iltaa ja yötä. Kun kissa liikkuu ja on energinen, se pystyy säätelemään energian tarvettaan eikä syö liikaa. Ikävystynyt kissa, joka ei liiku riittävästi, saattaisi vapaasti ruokittuna syödä liikaa, joten lienee parempi tarjota sille ruokaa vain 1-2 kertaa päivässä. Odottavat ja imettävät naaraat sekä kasvavat kissanpennut saavat syödä ruokaa vapaasti. Käytettäessä purkkiruokia tai raakaa lihaa ei ole hyvä seisottaa ruokaa kupissa pitkiä aikoja. Ruokamyrkytysbakteerit lisääntyvät erittäin tehokkaasti huoneenlämmössä. Kuivaruokaa sen sijaan (pastoroitu valmiste) voi seisottaa riskittä. Käytäntö voisi esim. olla seuraava: laatukuivamuona perusruoaksi, jatkuvasti esillä. Täydennys (raaka liha tai purkkiruoka illan suussa. Kuppi korjataan pois noin 3 tunnin kuluttua. Vesi vapaasti tarjolle.

Kasvava kissa

Syntyessään kissanpentu painaa 80-130 g. Ensimmäisen viikon aikana syntymäpainon tulisi kaksinkertaistua. Viikottainen painon lisäys on noin 100 g. Urospennut kasvat selvästi naaraita pemmin, noin 6 viikon ikäisenä ne ovat keskimäärin 7 % naaraita painavampia. Vuoden ikäisenä urokset ovat noin 45 % naaraita painavampia, suuri osa kissoista (etenkin naaraat) on saavuttanut vuoden ikäisenä aikuispainonsa.

Kissanpentu on riippuvainen emänsä maidosta noin 4 viikon ikäiseksi. Sen jälkeen pennun on saatava muuta ruokaa kasvutarpeensa tyydyttämiseksi. Tämä vaihe on erityisen vaativa, ja puutteita pääsee helposti syntymään. Energian kulutus kiloa kohden laskettuna on 4-5 kertaa suurempi aikuiseen verrattuna, erityisen tarkaa on kalsiumin, fosforin ja kokonaisproteiinin saanti. Kasvavan kissan energiatarve on noin 300 kcal/kg/pv (6-8 viikkoon), noin 250 kcal/kg/pv (8-10 viikkoon) ja 80-100 kcal/kg/pv (40-50 viikkoon), jolloin kasvu on käytännössä päättynyt.

Varhaisvierotukseen 3-4 viikosta alkaen sopivat mm Hill`s a/d purkkimuona, laatupentumuonat sekä kuivina että purkkeina ja raaka, laadukas naudanliha sekä kypsen-nettynä kana. Pennun proteiinin tarve on 28 g/400 kcal verrattuna aikuisen 25 g/400 kcal. Pentujen pitäisi antaa syödä lähes vapaasti, 4-5 ateriaa vierotukseen (8 viikkoa) asti, sitten aterioita vähennetään siten että 6 kk jälkeen tarjotaan 1-2 ateriaa päivittäin. Pentumuonasta siirrytään aikuisen muonaan noin 8-9 kk ikäisenä.

Jalostusnaaras

Ennen astustusta naaraan energian tarve on noin 70 kcal/kg/vrk, odotusaikana tarve noin noin 100 kcal/kg/vrk ja imetysaikana noin 240 kcal/kg/vrk. Odottava kissa alkaa syödä enemmän astutusta seuraavan viikon jälkeen. Kertynyttä rasvakudosta

käytetään energianlähteenä lopputiineyden ja imetyksen aikana, jolloin energiaa kuluu huomat-tavasti, eikä tarpeen tyydyttäminen ole helppoa. Noin 4-5 tiineysviikkoon riittää aikuismuonan tarjoaminen. Myöhemmin on hyvä vaihtaa pentumuonaksi. Se sisältää enemmän energiaa, joten kasvavan kohdun viedessä tilaa vatsalaukulta, kissa saa pienemmästä ruokamäärästä suuremman määrän energiaa. Samoin imetysaikana pidetään pentumuonaa vapaasti tarjolla. Vaikka pennut aloittavatkin lisäruokinnan noin 4 viikon ikäisenä, on imettävän naaraan energiakulutus viidennellä ja kuudennellä imetysviikolla kolme kertaa suurempi kuin ennen astutusta.

Näyttelykissan ruokinta

Näyttelykissaa voi verrata huippu-urheilijaan tai missiin. Sen tulee olla terve, jäntevä, sopusuhtainen, kiiltävä ja karvan tulee olla kunnossa. Ruokinnassa siis on otettava huomioon määrän ohella täysi-painoisuus jokaisessa suupalassa. Näyttelykissan ruokinta on helppo perustaa täysipainoisella kuivamuonalle, antaa lisänä raakaa lihaa ja mielellään puristaa lihan päälle sisältö rasvahappokapselista (esim. 3V tai Efavet Regular) ainakin kuureittain. Jos kissaa joudutaan laihduttamaan, ei sitä saa paastottaa. Paastoava kissa kehittää helposti vaikean maksa-sairauden (maksa rasvoittuu), eikä ehkä terveydy ennalleen. Laihduttavaa kissa voi liikuttaa normaalia enemmän rasvan polttamiseksi, esim. syöttää kuivamuonan murusia siten, että kissa noutaa ne vuoronperään lattialta tai pöydältä. Erityisistä laihdutusmuonista saa suurta apua. Muistaa täytyy, että kissa laihtuu todella hitaasti. Arvioitu suurin painonmenetys noin noin 80-120 g/vk.

Sivun alkuun »