KISSA-ARTIKKELIT | Muut kissa-artikkelit »

KISSAN VERIRYHMÄT JA NIIDEN MERKITYS

ELT Suvi Pohjola-Stenroos
Kissaklinikka Felina
09-686 6560

Vastasyntyneen pennun anemiaan menehtyminen ja verensiirrot
Veri on elämän neste, hyvin monimutkainen kuljetusysteemi erilaisille aineille. Ilman verta ei ole kehittynyttä, monisoluista elämää. Mutta vereen liittyy paljon mystiikkaa, puhutaanhan siniverisistä, valetaan verivaloja, ollaan verenjanoisia tai -himoisia, ollaan veriveljiä jne. Mitä asioita kissan vereen liittyy. Miten verta hyödynnetään sairauksien selvittämisessä, mitä veriryhmiä kissoilla tavataan, mitä merkitystä on veriryhmillä ja miten verta tutkitaan, miten ja miksi verta siirretään.

Veren koostumus
Veri on siis kissan kehon kuljetusysteemi. Veri koostuu soluista ja lähes värittömästä plasmasta. Plasma sisältää ravintoaineita, kuona-aineita, hyytymistekijät ja vasta-aineet. Verisoluja on kolmenlaisia: punasolut (erytrosyytit), valkosolut (leukosyytit) ja verihiutaleet (trombosyytit). Kullakin soluryhmällä on tehtävänsä.

Veren punasolut kuljettavat happea verenpunaan (hemoglobiiniin) sidottuna. Valkosoluja on viidenlaisia (neutrofiilit, eosinofilit ja basofiilit, lymfosyytit ja monosyytit). Erityisesti valkosoluilla on elimistön puolustusreaktiossa tärkeä tehtävä vasta-aineiden ohessa. Verihiutaleet osallistuvat hyytymistekijöiden kanssa verenvuotojen tyrehdyttämiseen.

Veriryhmät ja niiden seuraamuksista ja merkityksestä
Myös kissoilla on omat veriryhmänsä. Niillä erotetaan A-, B- ja AB-veriryhmät. Veriryhmän määrää perinnöllisyys, yksinkertainen dominantti-resessiivinen (vallitseva-väistyvä) systeemi, jossa A dominoi B:tä (AB yksilöllä systeemi on hieman monimutkaisempi). Veriryhmät erotetaan toisistaan tutkimalla punaisten verisolujen pinnan rakenteita.

Veriryhmistä A on yleisin kautta koko maailman. USA:ssa on kenties laajin tutkimus erilaista kissoista. Tri Giger Pennsylvanian Yliopistosta on esittänyt kotikissa-aineistossa 94 % länsirannikon kissan olevan tyyppiä A, vastaavasti 99 % edusti A-tyyppiä itärannikolla.

B-veriryhmän kissoja on erityisesti rotukissoissa. Tri Gigerin aineistossa B-veriryhmää esiintyi seuraavissa roduissa: abessiinialainen, birma, britti, devon rex, persialainen, exotinen lyhytkarva, scotishfold, somali jne. Myös suomalainen tutkimuksessa on vastaavanlaisia havaintoja. Meillä lisäksi B-veriryhmää on todettu mm. ragdollissa, maine coonissa ja norjalaisessa metsäkissassa. B-veriryhmän esiintyvyydestä Minnesotan yliopiston tutkimuksessa on esitetty seuraavat luvut toistaiseksi (1996):

Kissayksilöillä on nk luonnollisia vasta-aineita (alloantibodeja) muille kuin omille punasoluille.

Luonnolliset vasta-aineet ovat kissassa syntymästä alkaen, niiden muodostumiseen ei tarvita yhtään verensiirtoa. Luonnollisten vasta-aineiden pitoisuus ja sitomiskyky vaihtelee kissakohtaisesti. A-tyypin kissoissa anti-B-vasta-aineiden pitoisuus on pienehköä, ne ovat sekä IgG- että IgM-luokkaan kuuluvia.

Sitä vastoin B-veriryhmän kissoissa on kaikissa suuri pitoisuus anti-A-vasta-aineita, ja 70 % niiden sitoutuvuus on vahva. Vasta-aineet ovat IgM-luokkaa. Tällä on merkittäviä seuraamuksia. Yhden millilitran A verta siirtäminen B-veriryhmän kissalle aiheuttaa vakavia seuraamuksia: verisolujen hajoamisen, shokin, rytmihäiriöitä, tulppia, ja kuoleman. Samoin B-veriryhmän naaraan saadessa pennut A-veriryhmän uroksen kanssa kulkeutuvat naaraan maidossa anti-A-vasta-aineet pentuihin ongelmia aiheuttaen.

Kun B-veriryhmän yksilöitä on vähemmistö, niin mikä merkitys on B-veriryhmällä, miten siihen jalostuksessa suhtaudutaan? Veriryhmien erilaisuus kuuluu luonnon normaaliin vaihteluun. Siis B-veriryhmää ei tule yrittää karsia pois jalostuksen keinoin. Jos yritetään, menetetään samalla paljon arvokasta geeniainesta muilta osin. Lisäksi karsiminen on hankalaa, koska karsittava tekijä on resessiivinen ja saattaa siis olla myös A-veriryhmän kissan perimässä väistyvänä, kuten edellä olevasta taulukosta näkyy. Siis myös kaden A-veriryhmän (heterotsygooteja Ab) kissan jälkeläisenä saataa syntyä B-veriryhmän kissoja.

Vastasyntyneen kissan yleisin kuolinsyy; NI
Kissan istukka on nk endoteliokoriaalinen, eikä siirrä vasta-aineita emosta pentuun merkittävästi. Siis luonnolliset vasta-aineet vieraita punasoluja vastaan eivät kulkeudu istukan kautta. Vastasyntyneet pennut saavat ravinteet ja vasta-aineet emonsa maidosta. Suoliston pinnan solujen imeyttämisvaihe kestää noin 2 vrk.

Kun B-veriryhmän naaraskissa astutetaan A-veriryhmän uroksella, seuraa vaikeuksia syntyville A- tai AB-veriryhmän pennuille. Pennut syntyvät näennäisen terveinä ja alkavat imeä innokkaasti. B-naaraan maidossa siirtyvät sen anti-A-vasta-aineet pentuihin. A- ja AB-pennuissa käynnistyy punaisten verisolujen hajoaminen sekä verisuonistossa että suonten ulkopuolella. Puhutaan neonataali isoerytrolyysista (NI, vastasyntyneen punasolujen hajoamisesta).

NI on yleisin rotukissojen vastasyntyneiden pentujen menehtymisen syy. Oireet tulevat syntymän jälkeen muutaman tunnin - vrk:n aikana. Erotetaan kolme taudinmuotoa. Mitä aikaisemmin oireet todetaan, sitä vaikeammasta tapauksesta on kyse.

• äkillinen: ei mitään oireita, kuolema muutaman tunnin kuluessa imemisestä.
• nopea: pennut lopettavat imemisen kolmen ensimmäisen vrk:n aikana eivätkä kasva. Virtsan väri muuttuu keltaisesta ruskean punaiseksi (hemoglogiinia virtsassa), pennuilla anemiaa ja keltaisuutta, kuolevat yleensä ensimmäisen viikon aikana. Lievimmissä muodoissa hännän kärkeen kehityy kuolio 1-2 viikon aikana.
• oireeton muoto: hännän kärkeen kehittyy kuolio, pennut jatkavat imemistä ilman muita oireita, mutta laboratoriokokeissa voidaan todeta anemiaa ja positiivinen Coombsin koe.

Miten NI estetään?
Jalostuksessa voidaan valita toisilleen sopivat yksilöt. Jos halutaan B-naaraan imettävän itse pentujaan heti synnytyksen jälkeen, tulee partneriksi valita B-uros (siitosuroslistoilla B-uroksien ilmoitukset rohkeasti esiin, tämä on geneettisesti arvokas asia, teitä kaivataan). Jos B-urosta ei ole käytettävissä, on varauduttava pentujen keinoruokintaan kahden ensimmäisen vrk:n ajaksi, jolloin B-naaraan maidon luonnolliset anti-A-vasta-aineet imeytyvät A- ja AB-pentuihin. Joko koko pentue keinoruokitaan varmuuden vuoksi tai otetaan selvää pentujen veriryhmistä (istukkaveri tai pennun napaveri).

Pentujen veriryhmän testaaminen kotona on tullut mahdolliseksi USA:ssa juuri kehitetyn testin avulla (dmslaboratories: RapidVetT-H). Testi on helppo, nopea ja säästää kasvattajalta suuren vaivan, kun tietää mitkä pennut todellisuudessa tarvitsevat keinoruokaa (keinoemon) ja mitkä voivat imeä omaa emoaan.

Keinoruokintaan on olemassa erilaisia vaihtoehtoja: Tuttipullosysteemi vaatii kovasti kärsivällisyyttä, kaikkein varminta on mahaletkun kautta ruokkiminen (kirjoittajalta ohjeita tarvittaessa).

Verensiirrot
Suurin syy verensiirtoihin on anemia. Kissan anemiaa aiheuttavat mm:

• verenvuodot esim. tapaturmien yhteydessä
• punasolujen hajoaminen erilaisten haitallisten yhdisteiden seurauksena (Heinz body anemia), Hemobartonelloosin tai leukoosin seurauksena
• punasolujen muodostumisen hidastuminen ja estyminen leukoosin ja kroonisen munuaisvian seurauksena.

Kissalle yleensä siirretään verta kun sen hematokriitti (Hkr, punaisten verisolujen osuus koko veren tilavuudesta) putoaa alle 10-15 % (normaali 25-45 %) tai akuutin vuodon yhteydessä. Verensiirtojen yhteydessä tulee tietää kissan veriryhmä siirtoreaktioiden välttämiseksi. Erityisen vaarallista on siirtää B-veriryhmän kissalle A-verta.

Kissoilla ei Suomessa tiettävästi ole veripankkeja, koko veripankkitoiminta on maailmallakin vielä uutta. USA:ssa ensimmäinen eläinten veripankki perustettiin vuonna 1985 (Tufts New England Veterinary Medical Center), nyttemmin veripankkeja on siellä korkeakoulujen ja yliopistojen yhteydessä. Käytännössä nämä toimivat vapaaehtoisluovuttajien voimin. Aikuinen kissa voi turvallisesti luovuttaa verta noin 50 ml joka toinen viikko.

Erityisesti toivoisi meilläkin muodostuvan käytännöksi kaikkien kissojen veriryhmän selvittämisen ennen jalostusta ja mahdollisia hätätilanteita, kissojen vapaaehtoisveripalvelun muodostumisen, erityisesti B-verta on vaikea saada hätätilanteessa. Toivoisi myös kasvattajien ymmärtävän B-veriryhmän kuuluvan luonnollisena rotukissojen geeniperimään. Koko jalostus kärsii, jos veriryhmän perusteella lähdetään karsimaan yksilöitä. B-uroksia tulisi tuoda enemmän siitosuroslistoille, kyseessä on geneettisesti arvokkaat yksilöt.

Lähteet:

• Giger Urs: Feline Transfusion Therapy, TNAVC 1992 Proceedings Manual
• Giger Urs: Fading Kittens and Neonatal Isoerytrolysis, TNAVC 1992 Proceedings Manual
• Henson Michael: Feline Blood Typing and Crossmatching.
  www.vet.net./newslett/u_minn/um_nl_16.htm »
• Brooks Marjorie: Feline Hematology and Hemostasis Testing.
  Cornell Feline Health Center, Information Bulletin 14, 1996.

Sivun alkuun »